Angsti

Katselin vanhoja valokuvia ja muistin, miten onneton olen ollut aina. Kuvista se ei näkynyt. Niissä hymyilin aina reippaasti. Viimeiseen asti pyrkii ihminen tuskansa peittämään, sillä ymmärtäjiä on niin vähän ja kovin on armoton  tämä suomalaisen oppima elämänfilosofia, että sisulla pärjää.
On se kumma, että ei voi ihminen osoittaa myötätuntoa toisen ihmisen tuskaa ja ahdistusta kohtaan, vaan joka suunnalla on vastassa karmeita kansanviisauksia;"se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" ja niin edespäin. Missä kohtaa kuoli suomalaisen kyky empatiaan? Johtuiko se sodista vai mistä?
Niinpä sitä on sitten ihminen onneton ja masentunut. Nuoret ei tyydy tähän kohtaloon, vaan virkistävät itseään pameilla ja mömmöillä( ja mitä niitä onkaan). Ei ole kenelläkään aikaa kuunnella.
Meikäläinen on kahden tulen välissä. On liian ylpeä narkomaaniksi ja aivan liian moralisti ja häpeilevä, häpeän kulttuurissa kasvanut, edes alkoholistiksi. Alkoholismi ei ole seksikästä. No,mutta pillerismihän sopisi hyvin naiselle. Ei haise, ei horju, ei ole rikollista. Siinäkö sitten ratkaisu ?