Angsti

Katselin vanhoja valokuvia ja muistin, miten onneton olen ollut aina. Kuvista se ei näkynyt. Niissä hymyilin aina reippaasti. Viimeiseen asti pyrkii ihminen tuskansa peittämään, sillä ymmärtäjiä on niin vähän ja kovin on armoton  tämä suomalaisen oppima elämänfilosofia, että sisulla pärjää.
On se kumma, että ei voi ihminen osoittaa myötätuntoa toisen ihmisen tuskaa ja ahdistusta kohtaan, vaan joka suunnalla on vastassa karmeita kansanviisauksia;"se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" ja niin edespäin. Missä kohtaa kuoli suomalaisen kyky empatiaan? Johtuiko se sodista vai mistä?
Niinpä sitä on sitten ihminen onneton ja masentunut. Nuoret ei tyydy tähän kohtaloon, vaan virkistävät itseään pameilla ja mömmöillä( ja mitä niitä onkaan). Ei ole kenelläkään aikaa kuunnella.
Meikäläinen on kahden tulen välissä. On liian ylpeä narkomaaniksi ja aivan liian moralisti ja häpeilevä, häpeän kulttuurissa kasvanut, edes alkoholistiksi. Alkoholismi ei ole seksikästä. No,mutta pillerismihän sopisi hyvin naiselle. Ei haise, ei horju, ei ole rikollista. Siinäkö sitten ratkaisu ?

Omana itsenänsä olemisen vaikeus

Olen aina ollut pikkutarkka ja epäkäytännöllinen. Ulkonäöstäni en nuorempana välittänyt ollenkaan.Riitti,että oli jotain vaatteita päällä. En ole koskaan harrastanut mitään käytännöllistä tai hyödyllistä tekemistä, kuten marjastamista. Olen aina ollut enemmän kiinnostunut pohdiskelusta. Se on herättänyt lähiympäristössäni vastalauseita ja jopa tuomitsevia huomautuksia laiskuudesta tai saamattomuudesta. Mutta siitä ei ole ollenkaan kysymys, vaan priorisoinnista. Siitä, mikä elämässä on arvokasta. Sitähän olen pohtinut vuosikaudet ja kaikenlaista viisautta on kertynyt. Osa vastoinkäymisten kautta. Kokemusten kauttakin on kaikenlaista tullut. Erityisen on paljon olen kuitenkin ollut väärinymmärrettyjen listalla ja jopa mustalla listalla, ainakin naisten keskuudessa. Heidän arvomaailmassaan pohtimista ei pidetä tarpeeksi hyödyllisenä. Siitä ei saa aikaan mitään konkreettisesti mitattavaa, jota voitaisi vertailla. Mutta koska olen pikkutarkka, pohdin asiat perusteellisesti ja siihen menee paljon aikaa. En yksinkertaisesti ehdi marjastaa, enkä leipoa. Jatkan siis valitsemallani tiellä kaikesta huolimatta!

Myötä- ja vastoinkäymisiä

Olen ottanut uuden lähestymistavan orastaviin riitoihiin; olen rauhallinen, en reagoi, en hermostu. Vaikka tulisi mitä valitusta tai kritiikkiä, niin olen kuin rauhallinen kuin nauta laitumella. Se usein tehoaa.Aikansa raivottuaan, mies rauhoittuu.Vähän ajan päästä ei edes muista raivonneensa. Mä olen unohtanut koko episodin. Rauha palaa ja pysyy yhä pidempään.

Perhe

Itä-Suomen korvessa oli piskuinen talo, jossa eleli suuri perhe. Oravannahoilla, marjoilla ja kalastuksella selvittiin jopa 3 metristen kinosten keskellä .Kouluun hiihdettiin 10 kilometriä ja koulumatkalla metsästettiin.Yhden kenkäparin vuodessa sai perhe kunnalta. Köyhät olivat ajat. Pojista yksi päätyi Vapon turvesuolle. Yksi pojista rakensi oman torpan kotitalon viereen, jossa asusteli vaimon ja lapsen kanssa . Töissä ei käynyt .Eleli avustuksilla ja ryyppäsi jatkuvasti. Tyttärestä tuli pankkivirkailija Helsinkiin. Kotinsa lähiössä hän sisusti kuin maalaismökin räsymattoineen päivineen. Eräs pojista lähti toiseen kaupunkiin tehtaaseen töihin. Löysi vaimon ja sai kolme poikaa. He asustelivat ahtaasti kaksiossa lähiössä. Tämä poika oli raivoraitis ja tupakoimaton. Vannoi, ettei ikinä kävisi kahvilassa kahvilla, paitsi jos joku muu maksoi ja siltikin harmitti. Ravintolassa ei ollut käynyt ikinä ja ulkomaanmatkoista ei suostunut kuulla puhuttavankaan. Salaa piti poikiensa ulkomaan matkansa käydä. Mutta tavaraa hän keräsi. Mitä tahansa, mitä kirpputoreilta ja keräyslavoilta löytyi.Kun kodista pojat olivat lähteneet täyttyi kaksio lattiasta kattoon tavaroista. Vain pieni paikka oli vuoteelle, sohvalle ja televisiolle, josta katsottiin raveja. Kotitalonsa hän peri aikanaan, kun oli vanhin pojista. Senkin täytti tavaroilla, eikä voineet sisarukset siellä enään kokoontua. Alkoi sisarusten välinen katkeruus ja vihanpito. Olivat leppymättömiä luonteeltaan jokainen, jopa laukauksia vaihdettiin tonttien rajamailla. Ja toinen veljistä ampui veljensä poikaa, mutta tämän onnistui juosta metsään pakoon. Vanhimman pojan pojista yhdestä tuli sekatavarakauppias, yhdestä mielisairas ja päihdeongelmainen ja yhdestä, siitä metsässä kasvaneesta, tuli minun mieheni.

Pääsiäisenä

Nainen Jeesuksena Via Crusis pääsiäiskuvaelmassa. Aika radikaalia. Jeesus oli mies, mutta miksei nainenkin voisi esittää Jeesusta näytelmässä, koko näytelmähän on muutenkin vain kuvaelma. Jeesusta on varmasti erittäin vaikea kuvata, niin että hahmoon saisi jotain uutta ja että ihmiset oikeasti ajattelisivat itse sanomaa, eikä sitä, miltä Jeesus näyttää, kuten kuvaelman ohjaaja(jonka nimeä en muista) sanoi.Häneen oli tehnyt vaikutuksen se, miten Jeesus ei yrittänyt väistää "kohtaloaan", vaan meni läpi tuskan ja häpeän suorittaakseen sen, mitä oli tullut tekemään. Se puhutteli mua, sillä itse olen ollut kuin peura ajovaloissa paniikissa aina, kun jotain vähänkin uhkaavaa on näkyvissä. Uskoon tuloni alkuaikoina pelkäsin, minkälaisiin kärsimyksiin uskoni tähden joutuisin. Suurinta kärsimystä olen kuitenkin aiheuttanut vain itse, siksi, että olen se mikä olen, eikä edes usko muuttanut mua.
Pääsiäinen on mulle hiljaisuuden aikaa. Usein pääsiäisenä on kylmä ja kolkko tunnelma, mutta pian pääsiäisen jälkeen maailma riemuitsee ylösnousemuksen kanssa ja  luonto puhkeaa kukkaan.